Tarina

Tutustu meidän tarinaan

Aspforsien suvun vanhan sanonnan mukaan ripaus vastaleivotun leivän tuoksua on hyvän ja onnellisen elämän raaka-aine. Päivittäinen annos tuoretta leipätuoksua tyynnyttää kiivaammankin mielen eikä olekaan salaisuus, miksi leipurit ovat niin leppoisaa väkeä.

Aspforsien tilalla Teerijärvellä on leivottu jo 1700-luvulta saakka. Sukupolvi toisensa jälkeen on vaalinut ylpeänä yhteistä perinnettä: kaikki leivotaan itse, niin leivät kuin leivoksetkin. Ei siis ollut ihme, että neljävuotias Christiankin löysi tiensä leivontatiinun äärelle vuonna 1984.

Kun Christian vaivasi ensimmäisiä taikinoitaan Pohjanmaalla, Raahessa opiskeltiin koneenkorjauksen perusteita. Koneenkorjaajasukuun syntynyt Piia istutettiin isän seuraksi keittiönpöytään perehtymään koneiden mekaniikkaan ja tekniikkaan. Leipomokoneiden maailmaan Piian johdatti kondiittoriäiti, jonka jalanjäljissä tutuksi tulivat mm. visparit, vatkulit ja uunit.

Aspforsin ja Oravan suvun perinteikkäät juuret

Aspforsin suvun taikinoissa  ja Oravan suvun koneenkorjausosaamisessa ovatkin ne perinteikkäät juuret, joiden perustalle Catec vuonna 2010 syntyi. Mutta jotta Catec näki virallisen päivänvalon, tarvittiin siihen, kuten leivontaan yleensäkin, vielä vähän kemiaa ja ripaus rakkautta.  Christianin verenperintönä tullut intohimo leipomiseen laajeni iän kartuttua leipomojen koneisiin ja laitteistoihin, joiden myynnin parissa hän työskenteli yli vuosikymmenen. Piia taas päätyi 2000-luvun alussa yliopistoon opiskelemaan kemiaa. Täysin toisistaan tietämättöminä nuoret kartuttivat sitä osaamista, josta Catec nykyisin tunnetaan. Kun Christian ja Piia sitten vuonna 2008 tapasivat, moni palanen loksahti kohdalleen: Rakkaudesta, toisiinsa ja leipomiseen, syntyi Catec, täyden palvelun leipomokauppa, jossa yhdistyvät vuosisatainen leipomisperinne, sukupolvien koneenkorjausosaaminen ja vuosikymmenten kokemus leipomokoneista. 

Catec on suomalainen perheyritys

Kuten vuonna 2010, yhä edelleen Catec on suomalainen perheyritys, joka toimittaa maaailman parhaat leipomolaitteet ja -linjastot  niin pieniin artesaanileipomoihin kuin suurin teollisiin tuotantolaitoksiin. Kaikki koneet ja laitteistot tulevat EU-alueelta, usein Keski-Eurooppalaisilta perheyrityksiltä, joilla on vuosisatojen kokemus omalta alaltaan. 

Leipomisen taika piilee perinteissä! Makumuistot, kuten isoäidin pulla, arinalla paistettu rieska tai aitoon juureen leivottu ruisleipä, ovat klassikoita, joiden toivoo säilyvän ennallaan ikuisesti. Kerta toisensa jälkeen näiden, ja monien muiden leivonnaisten tulee olla aivan tismalleen yhtä hyviä, kuin sadoilla kerroilla aiemminkin. 

Ja juuri tässä Catec on parhaimmillaan: Teknisesti parhaiden laitteidemme ja linjastojemme avulla varmistamme, että vuosisatojen traditiot pysyvät yllä, nykytekniikalla!